16.2.2008

On the road

Hei kaikki kauniit ja kammottavat olennot! Ensiksi tahtoisin kertoa vähän tämän idean historiasta ja sen jälkeen selvennän miten potkaisemme homman käyntiin. Koko idea syntyi eräänä kauniina iltana vuoden 2008 alkupuolella. Kuten kaikki hyvät ideat, tämäkin sai alkunsa baarissa ja oli siinä ehkä hieman oluttakin otettu. Puhuimme siitä, kuinka hienoa olisi päästä käymään jossain ihan "aidossa" kummitustalossa tai jossain muuten vain karmaisevassa paikassa. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Alunperin ajatuksena oli tehdä yksi isompi roadtrip Etelä-Suomeen erääseen lähes legendaariseen haamujen residenssiin, mutta toisin kävi. Koska elämä on lyhyt ja nuoruus on kärsimättömyyttä, päätimme tehdä useamman retken. Nyt sitten noin kuukausi ajatuksen syntymisestä päätimme ensimmäisen kohteemme. Kyseessä on Sallan lähellä, Aatsinki-nimisellä paikalla sijaitseva vanha mielisairaala. Tarina kertoo, että talo on ollut jo hyvin pitkään hylättynä, mutta siitäkin huolimatta siellä vielä toimii sähköt. Tai niin ainakin toimi vielä viime vuonna. Kuulostaa siis täydelliseltä kohteelta ensimmäiselle retkelle.

Miten ajattelimme toteuttaa retken? Ensimmäinen retki tehdään yhdellä autolla. Matkan aikana otamme kuvia matkasta, äänitämme fiiliksiä puheena ja jos luoja suo niin otamme myös hieman videomateriaalia. Josko matkan varrella on mahdollista, päivitämme myös tätä blogia. On kuitenkin todennäköistä että kertomukset tänne ilmestyvät vasta sitten kun palaamme matkalta.

Ensimmäisellä matkalla mukana: Valtteri, Hanna, Anniina, Jamo ja Eero. Lähdemme matkalle tänään 16.2.2008 ja palaamme tulevan yön aikana. Suunnitelmissa siis matkata paikalle, tutkia paikka ja palata takaisin Rovaniemelle.

Tässä vielä Emmin kautta saatua kuvamateriaalia kohteestamme: [1] [2] [3] [4] [5]

Ei kommentteja: